Tyryn koulu

Valkeakoskella sijaitsevan Tyryn koulun laajennuksen arkkitehtina toimi Jouko Laitinen / arkkitehtuuritoimisto Jouko Laitinen. Sisustussuunnittelijan ominaisuudessa sain valita kohteeseen pintamateriaalit ja värit sekä suunnitella irtokalustuksen yhdessä rehtori Marko Tuomisen kanssa. Tilat lähtivät hahmottumaan siitä ajatuksesta, että seinät ovat valkoisia ja väri on lattioissa ja kalusteissa. Harmaita lattioita päätettiin olemaan…

Sähköliiton facelifting

Sähköliiton henkilökunnan taukotila ja aulat Aleksanterinkadulla saatettiin 80-luvulta tähän päivään….

Gogo Park Spinningsali

Gogo Park Liikuntakeskus Hämeenpuistossa koki todella suuren elämyksellisen muutoksen ensimmäisenä Suomessa. Hienompaa salia saa hakea! Erikoista tässä on suuri kaareva screen, missä kulkee eri teemoilla virtuaalitie välillä avaruudessa, välillä veden alla ja kaikkea siltä väliltä. Ohjaaja ei enää ole korokkeella edessä vaan screenin keskellä nokka samaan suuntaa muiden kanssa. Luonnollisesti musiikki kuuluu konseptiin mukaan. Teeman nimi on…

Gogo Liikuntakeskus Hermia

Upeat uudet liikuntatilat avattiin Hervannassa tammikuussa 2012. Raikkaat ja energiset värit kannustavat liikkumaan ja viihtymään. Alhaalta portaita pitkin tullaan ylös aulaan ja taustalla näkyy kuntosali, tarkemmin sanoen vapaapainoalue. Taustakaappien oviin printattiin aiheeseen sopiva kuva. Sisääntuloportaita vastapäätä vastaanottotiski edestä. Tunnistautuminen tapahtuu heti ensimmäisenä ja screeniltä…

Kodikkuutta Vuoreksessa

Nelihenkiselle perheelle rakennettu koti henkiin lämpöä ja valoa. Tämä Vuoreksen asuntomessualueelle sijoittuva koti suunniteltiin asukkaidensa toiveita kuunnellen lasten ja koiran kestäväksi unohtamatta kodikkuutta ja…

Sisustussuunnittelu

Rohkaistu käyttämään värejä!

Värit ovat yksi keskeinen sisustamisen elementti. Niillä pystyt tehokkaasti muokkaamaan sitä, miltä tila tuntuu. Voit avartaa, tiivistää, viilentää tai lämmittää, voit lisätä kodikkuutta, rauhoittaa, innostaa.

Valitettavasti ihmiset ovat yleisesti liian varovaisia käyttämään värejä. Moni kokee niiden yhdistelemisen vaikeaksi ja pelkää tekevänsä virheitä. Onneksi varsin vähällä tutustumisella pystyt ottamaan perusasiat haltuun ja voit lähteä kokeilemaan.

Tämä maksuton opas johdattaa sinut värien käytön perusteisiin, joiden turvin uskallat lähteä kokeilemaan värien käyttöä omassa kodissasi.

Rohkaistu käyttämään värejä!

TUULIPUU

Hyvinvointi syntyy ympäristöstä, jossa viihdyt. Esteettinen ja harmoninen tila, jossa yhdistyvät ekologisuus ja toimivuus, henkii energiaa, joka synnyttää uusia ajatuksia ja innostaa myös toteuttamaan niitä. Juuri sellaisia innostavia ympäristöjä suunnittelee Sisustussuunnittelutoimisto Tuulipuu.

PUUFILOSOFIA

Suunnittelijan työ on vastuullista kokonaisuuden hallitsemista ja perustuu joustavalle yhteistyölle. Puufilosofia taas on Tuulipuu kanssasisarten näkökulmasta katsoen.

ESIMERKKEJÄ SISUSTUKSISTA

Tutustu tuoreimpiin esimerkkeihin toteutuneista sisustuksista.
Sisustuspalvelujen hinnasto

TUTUSTU HINNASTOON

Sisustussuunnittelupalveluiden hinta on paljon kiinni siitä, mikä tarpeesi on. Tutustu tarkemmin hintoihin täällä.

OTA YHTEYTTÄ

Tuija Pallas
Sisustussuunnittelija SI

Sisustussuunnittelutoimisto Tuulipuu
Pellavatehtaankatu 9 D 45
33100 Tampere

Gsm 040-5151441
eMail: tuija.pallas@tuulipuu.com

"Elävän elämän ympäristöjä"

Sisustussuunnittelijat SI ry.